Täysikuu

Pakkanen puri poskia ja silmäripset huurtuivat hengityksen höyrystä. Iltakävelylle täytyi lähteä kahdentoista jälkeen illalla. Täysikuu valaisi maiseman kirkkaan kimaltelevaksi. Jalkojen alla nariseva lumi ja paukkuva jää. Kauempaa kuului susien ulvonta johon kadeksan tyttöä ulvoivat takaisin. Aivan kuin olisi ollut jossain muualla. Valokuvassa tai tarinan pakkasyössä. Riemastuttavan vapauttava ulvominen susille kylmän piiskatessa keuhkoja. Nauroimme tikahtuaksemme vedet silmissä. Välillä  olimme omissa ajatuksissamme ajattelematta yhtään mitään. Ihastelimme yön kauneutta. Järvellä kävellessämme oli vain se hetki.
Pitkän kävelylenkin jälkeen palasimme takaisin sisälle höyryävien kaakaoiden äärelle. Posket punoittivat, jokaisella oli suut hymyssä ja varpaat jäässä villasukissa.

Nyt myöhemmin, kun muistelen tuota täysikuun valoittamaa yötä en voi muuta kuin huokailla menneeseen. Kuinka kaikki mieltä painaneet asiat kaikkosivat taivaan tuuliin. Tuollaisia kävelyreissuja harvoin tulee vastaan. Juuri siihen hetkeen pysähtyviä, ikuisuudelta tuntuvia. Tuota iltakävelyä ei olisi ollut ilman juuri noita seitsemää ystävääni eikä ilman täysikuuta.


 

uusivuosi003.jpg