Vesi

Miten se onkaan niin helppoa aina unohtaa? Vasta sitten, kun toiset alkavat roikkua ja nuokkua alkaa miettimään pitäisikö asialle mahdollisesti tehdä jotain. Siinäkin menee sitten muutaman päivän miettiessä. Lopulta se sitten unohtuu täysin. Eihän se veisi kuin muutaman minuutin. Eivätkä nuo vaadi kuin kerran viikossa pienen muistamisen. Ehkä siinä onkin se syy. Liian harvoin. Jos joka päivä pitäisi ne muistaa ei ehkä ongelmaa tulisikaan. Tai sitten ei muutaman päivän päästä olisi enää mitään muistettavaa. Nyt jo on melkein niin. Tai ainakin välillä vaativan yksilön kohdalle osuessa. Ei siis vaativia yksilöitä minulle! Tällä hetkellä nuo raukat ovat tyytyneet kohtaloonsa ja sitkeästi sinnittelevät. Sitten, kun armollisesti muistan tuntuu se muistamiseni olevan ylitsevuotavaa, liiallista, ei minkään kohtuuden rajoissa olevaa. Taka-ajatuksena tässä on se, että saisivat sitten oikein kunnolla eikä tarvitsisi ihan heti muistaa uudelleen. Vaihtoehtoina on siis kuivuuteen kuoleminen tai hukkumiskuoleminen. Vaihtoehtoja on kaksin kappalein. Ainakin on varaa valita, joten siitä ei pitäisi valittaa. Ai, mistäkö puhun? Kukkien kastelusta.